Kesän 2022 Keskiaikaisten markkinoiden myyntipaikkojen haku on avattu
Keskiaikaiset markkinat järjestetään kahden vuoden tauon jälkeen taas paikan päällä Turun Vanhalla Suurtorilla ja lähiympäristössä 30.6.‒3.7.2022. Keskiaikaisten markkinoiden aikaan Suurtorilla on tarjolla monipuolinen valikoima keskiajan henkeen sopivia käsityötuotteita ja elintarvikkeita. Tapahtumaan myyjiksi odotetaan lähiseudun tuottajia, muita suomalaisia käsityöläisiä sekä mielenkiintoisia kansainvälisiä taitajia.
Myyntipaikkojen haku päättyy tiistaina 5.4.2022, johon mennessä hakemus ja tuotenäytteet tai -kuvat tulee toimittaa markkinat järjestävälle Turun Suurtorin keskiaika ry:lle. Hakulomake ja tarvittavat ohjeet ovat tulostettavissa Myyjät-välilehdeltä.
Tapahtumaan mukaan valitut myyjät valitsee tuoteraati. Vuosittain vaihtuva raati arvioi tuotteissa käytettyjen materiaalien luonnonmukaisuutta, hyödynnettyä käsityötekniikkaa sekä tuotteiden laatua ja keskiaikaista autenttisuutta. Tuotteiden valmistustavan ja materiaalien lisäksi keskiaikainen teema tulee huomioida pakkauksessa, kojun somistuksessa ja myyjän omassa pukeutumisessa.
– Markkinatorin suunnittelussa otamme tietysti myös koronapandemian edellyttämän tehostetun hygienian huomioon. Seuraamme myös aktiivisesti tilanteen kehitystä sekä viranomaisten suosituksia ja toimimme niiden mukaisesti, Keskiaikaisten markkinoiden myyjävastaava Meri Vuohu kertoo.
Keskiaikaiset markkinat järjestetään 30.6.–3.7.2022 Turun Vanhalla Suurtorilla. Ohjelmallisen koko perheen ilmaistapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys Turun Suurtorin keskiaika ry.
Lisätietoja:
Meri Vuohu
hallintojohtaja, myyjävastaava
puh. 040 132 9993
meri@keskiaikaisetmarkkinat.fi