Keskiajan Turku -blogi

Blogisivuilla julkaisemme kirjoituksia keskiajasta, Keskiajan Turusta, tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta sekä monesta muusta kiinnostavasta asiasta.

Keskiajan ihmisen maailmankuva

Julkaistu
Miten ja mitä turkulainen kaupunkilainen saattoi tietää asioista vuosina 1394–1395? FT, tutkijatohtori (Turku Institute for Advanced Studies) Reima Välimäki Keskiajan Turku sijaitsi katolisesta Länsi- ja Etelä-Euroopasta katsoen maailman rajalla. Ruotsin…
LUE LISÄÄ Keskiajan ihmisen maailmankuva

Turku 1400-blogi

Turku 1400 -blogissa keskiajantutkijat käsittelevät Keskiaikaisia markkinoita sekä erityisesti markkinanäytelmää taustoittavia historiallisia tapahtumia ja elämää keskiajan Turussa. Blogi oli osa Turun Suurtorin keskiaika ry:n Laboratorio 1400 -hanketta.

Vammaishistoriaa Keskiaikaisilla markkinoilla

Vammaishistoriaa Keskiaikaisilla markkinoilla -videolla Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki taustoittaa, millaisia näkökulmia vammaisten elämään keskiajalla liittyi. Omia kokemuksiaan jakamassa ovat myöskin tämän vuoden markkinanäytelmässä esiintyvät harrastajanäyttelijät Linn Gröndahl ja Lea Vihonen.

Keskiaikainen musiikki ja tanssi Keskiaikaisilla markkinoilla

Keskiaikaisten markkinoiden markkinanäytelmä sijoittuu tänä vuonna vuoden 1399 Turkuun. Ulkoilmanäytelmän taustajoukoissa vaikuttavat myös musiikin opettaja Anna-Maija Ihander sekä koreografi Anna Hellstén, jotka kertovat videolla työskentelystään näytelmän parissa.

Historiaan sijoittuvan suurtapahtuman puvustaminen ja keskiajan muoti

Vuonna 1399 turkulaisen miehen paita oli pitkä, tunikamittainen tai jopa maata viistävä, ja hänellä oli jaloissaan puolisääreen asti ulottuvat sukat, jotka sidottiin nauhoilla alushousujen yläreunaan. Päässään hänellä oli valkoinen myssy ja olkapäillä alaslaskettu pitkähäntäinen irtohuppu. Vaatteet olivat villaa tai pellavaa ja vyö sekä kengät olivat nahkaiset. Vyöllä roikkui rahapussi tai nahkainen vyölaukku, joka samalla toimi tikarin kantimena.

Vuonna 2019 luomme keskiaikaiseen maailmaan sijoittuvaa teatteria. Ihminen on muuttunut niin tavoiltaan, tottumuksiltaan kuin myös pukeutumiseltaan hyvin paljon verrattuna 600 vuoden takaiseen elämäntyyliin. On vaikea omaksua kerrospukeutumista sekä villaa materiaalina keskellä kuumaa kesää. Naisilla pitää olla pitkät, ranteet peittävät hihat ja naimisissa olevalla naisella leukaliina peittämässä siveellisesti niin hiukset kuin kaulan alueen yhdessä hunnun kanssa. Ihmettelyä aiheuttaa päähineiden käyttö, joillakin niitä voi olla samanaikaisesti kolmekin: irtohuppu, pellavainen coif ja villainen myssy.

Asut valitaan jokaiselle käsikirjoitetun roolin mukaan. Säätyjako oli vahva keskiajalla ja erilaiset säädökset määrittelivät sitä, millaisia asuja missäkin säädyssä saattoi käyttää. Käsityöläissäätyä edustava ei voinut kantaa samettia tai silkkiä ja värienkin tuli olla sellaisia, jotka olisivat olleet helposti luonnonmateriaaleilla värjättyjä. Kalliita tuontivärejä käyttivät porvarit ja aateliset. Nahka oli halpa materiaali, ja sitä saatiin kotieläimistä, jotka teurastettiin ruuaksi. Turun kaupungissa jokaisella olisi ollut nahkakengät, varakkaimmilla nahka saattoi olla kuvioitua ja pehmeämpää.

Asuilla pyritään ilmentämään teatterin keinoin hahmon roolia. Eri ryhmät voidaan pukea yhteneväisiin väreihin: tynnyrintekijä tummanruskeaan ja vedenkantaja haaleansiniseen. Ilveilijöillä on paikatut housut ja kalakauppiaalla paidassaan reikiä. Aatelisten hatuista kohoavat strutsinsulat eikä hihojen kankaissa ole säästelty: mitä pidemmät hihansuut, sitä vähemmän teit oikeaa työtä. Piiat ja pyykkärit käyttävät essuja suojatakseen kallisarvoisia, yleensä ainoita vaatteitaan.

Teatterikäytössä vaatteiden tulee kestää useita pesuja korkeissakin asteissa sekä monen vuoden käyttöä. Keskiaikaisten markkinoiden pukuvarastosta voi löytää asuja jo kahdenkymmenen vuoden ajalta. Asuja kierrätetään muokkaamalla aina vuosi vuodelta sopiviksi kulloiseen aikakauteen ja rooliin. Joitain asuja poistuu luonnollisesti kun niitä ei enää voida muokata, ja uusia tehdään tarvittaessa lisää. Olemme myös saaneet upeita lahjoituksia vuosien aikana.

Materiaalit voivat olla jotain muuta kuin keskiajalla käytössä olleita ja juuri tästä syystä – kestävyydenkin takia – materiaalit ommellaan näkyvin koneompelein. Emme pue miesnäyttelijöitämme villasukkiin vaan trikoo-kankaisiin leggingseihin, sillä vaatteidein on oltava helposti puettavissa kiireessä. Nunnien ja munkkien mustat viitat eivät myöskään ole villaa, minkä lisäksi monista naisten mekoista löytyy seasta puuvillaa.

Keskiaikaisten markkinoiden puvustamo puvustaa markkinoiden aikaan jopa 130–150 henkeä. Jokainen asu sovitetaan, jotta nähdään esimerkiksi, että helmojen pituus on säädyllinen. Asuun kuuluu lisäksi päähine, vyö ja pussukka. Näyttelijät saavat sateen ja tuulen suojaksi myös viitat. Markkinoiden päätyttyä kaikki käytössä olleet asut ja asusteet pestään.

Teatteripuvustus asettaa siis omat rajoitteensa, jolloin autenttisuudesta joudutaan tinkimään. Yksi rajoite on myös aika. Aito keskiaikainen puku ei synny päivässä. Puku on aina tekijänsä työnäyte alkaen lampaankasvatuksesta tai pellavan viljelystä kehräykseen, kudontaan, värjäykseen ja lopulta käsinompeluun asti.

Milona Suominen
Keskiaikaisten markkinoiden puvustaja ja pukuvuokraaja

Tekijöitä keskiajan takana

Keskiaikaisia markkinoita tekee Turun Suurtorin keskiaika -yhdistys, mutta onneksi ei yksin! Meillä on iloksemme yhdistyskavereita, jotka omalta osaltaan edistävät Keskiaikaisten markkinoiden toteutumista. Esittelen tässä kavereistamme kaksi: Taito Varsinais-Suomen ja Turun Historiallisen Yhdistyksen, tuttavien kesken THY.

Taito Varsinais-Suomi tuli mukaan tekemään Keskiaikaisia markkinoita, kun yhdistyksen taitokeskus muutti aikoinaan alueelle Juseliuksen taloon. Siitäpä syntyi Keskiaikaisten markkinoiden Työnäytösalueelle Lasten Puhdepihan tietämille Mestari Juseliuksen paja, jossa lapsikävijä – ja mikseipä myös aikuinenkin – saa omin käsin valmistaa pienen käsityön.

THY:n osallisuus ei näy samalla tavalla kävijälle markkinatapahtumassa, mutta yhdistys on ollut jo useiden vuosien ajan mukana Keskiaikaisten markkinoiden toteutuksessa muun muassa tarjoamalla asiantuntijaluentoja markkinoiden näyttelijöille, vapaaehtoisille ja kannatusjäsenille. ”Olemme ylpeitä yhteistyöstämme Keskiaikaisten markkinoiden kanssa, koska kyseessä on aivan ainutlaatuinen yleisötapahtuma, jonka toteuttamisessa on hienoa olla mukana”, iloitsee THY:n puheenjohtaja Heli Rantala.

Ajankohtaisina keskiajan tutkimukseen liittyvinä tekoina Heli mainitsee THY:n tuoreet julkaisut, joista viime vuonna ilmestyi Turun ja Suomen keskiaikaa koskeva Koroinen. Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus. Kirja tarjoaa lukijoille aivan uutta tutkimusta Koroistenniemellä sijainneesta varhaisesta kirkosta ja piispanistuimesta, josta käsin koko Suomen kristillistymistä johdettiin. Tänä vuonna yhdistys julkaisee tanskalaistutkija Kurt Villads Jensenin populaaritieteellisen teoksen Ristiretket, jossa pureudutaan eurooppalaiseen ristiretkihistoriaan.

Taito Varsinais-Suomessa toimiva käsi- ja taideteollisuusalan opettaja Elina Helminen kertoo, että Keskiaikaisilla markkinoilla Mestari Juseliuksen pajassa tehtävä käsityö heijastaa koko Taitojärjestön vuoden teemaa. Tänä vuonna se on kudonta ja viime vuonna se oli kirjonta. Niinpä Mestari Juseliuksen pajassa tehdään tämän kesän markkinoilla pieni kudontatyö ja viime kesänä kirjottiin parkkinahasta kirjanmerkki tai rannenauha. Käsityötekniikat ovat siis samaan aikaan ajankohtaisia ja keskiaikaisia. ”Keskiaikaiset markkinat tuovat mukavan lisän työvuoteen, ja sitä paitsi opettaminen on kivaa!” Elina hymyilee.

Taito Varsinais-Suomen kolmisensataa jäsentä ja muut taitokeskuksen kässästudiota käyttävät käsityöntekijät ovat harrastajia, mutta ammattimaisuus näkyy taitokeskuksen henkilökunnan osaamisessa. Kun Mestari Juseliuksen pajassa tehtiin kankaanpainantaa, keskiaikaiset kuva-aiheet haettiin Turun tuomiokirkosta. Ja kun järjestettiin keskiaikapuvun ompelukurssi, opettajaksi saatiin Varsinais-Suomen Viro-keskuksesta Ülle Priks, jonka erityisosaamisalaa on keskiajan pukukulttuuri.

Ammattimaisuus näkyy THY:n kohdalla siinä, että yhdistys haluaa nostaa esille historian ja keskiajan asiantuntijoita, tuoretta tutkimusta ja uusia näkemyksiä sekä tuoda tätä asiantuntemusta esille historian harrastajien keskuuteen. Yhdistys myös edistää vuoropuhelua tutkijoiden ja historiasta kiinnostuneen yleisön välillä mm. järjestämällä säännöllisesti esitelmätilaisuuksia Turun kaupunginkirjastolla keskellä kaupunkia. Yhdistyksessä toimii tietysti useiden eri aikakausien asiantuntijoita, mutta keskiaika on tällä hetkellä läsnä esimerkiksi julkaisutoimikunnassa, jonka puheenjohtajana toimii todellinen keskiajan historian huippuosaaja, nimittäin prof. Kirsi Salonen.

Entä mitä me Keskiaikaisilla markkinoilla olemme saaneet kavereiltamme? Olemme saaneet askarrella painettuja yrttipussukoita, tehdä pellavahuopaa, pahan karkottavia helistimiä ja sitoa muistikirjoja. Olemme saaneet kuulla luentoja keskiaikakulttuurista, kansanuskosta, arjesta ja juhlasta, aisteista ja tunteista sekä Turusta vuonna 1400. Meillä on sekä tietoa että taitoa.

FM Meri Vuohu
Keskiaikaisten markkinoiden myyjävastaava

Kaikkien keskiaika

1300-luvun lopussa kirjoitetussa Canterburyn tarinoissa näkyy paljon keskiaikaisen Englannin eri puolia, ja monia erilaisia ihmisiä. Erilaisia kirjoitustyylejä ja kirjallisia perinteitä yhdistelevän runoelmien ja tarinoiden kokoelman keskiössä on joukko ihmisiä jotka kokoontuvat tekemään joukolla pyhiinvaelluksen Canterburyyn, ja matkan varrella he kertovat toisilleen tarinoita. Mukana on mm. ritari, lakimies, nunna, kerjäläismunkki, vauras leski, ja paljon muita. 1300-luvun keskiaikaisesta kulttuurista tarinakokoelma kaikkine kertojahahmoineen antaa aika lailla monipuolisen kuvan. Kokoelman kokoaja ja kirjoittaja Geoffrey Chaucer oli itse asiamies, virkamies ja lähettiläs, ja oli tutustunut oman nykyaikansa moniin eri puoliin ja monenlaisiin ihmisiin.

1300-luvun lopun Turusta ei tällaisia kokoelmia kirjoitettu. Tuon ajan turkulaisista ja Turussa käyneistä tiedetään nimeltä lähinnä muutamia yhteiskunnan johtoasemissa olleita ihmisiä, kuten piispa, pormestari, vaihtuvat linnanherrat ja joukko kauppiaita, joista suuri osa oli tullut Turkuun vain määräajaksi Itämeren piirin saksalaisista kauppakaupungeista. Silti Turussakin asui, eli ja vieraili koko senaikaisen ihmisyyden ja elämän kirjo. Heistä ei vain kirjoitettu, ja jos joskus kirjoitettiinkin, heistä kirjoitetut lähteet eivät ole säilyneet. Turun keskiaikaisten markkinoiden näytelmäkohtausten tekemisessä, joiden käsikirjoitukset tein nyt toista kertaa, lähteiden puuttumisen ei tarvitse olla mikään este elämän ja ihmisyyden moninaisuudelle. Täällä eli ja kävi ihmisiä piispasta kerjäläisiin, kauppiaista pyhiinvaeltajiin, ja kaupunkikuvassa näkyi elämää pikkulapsista vanhuksiin ja oman arvonsa tuntevista yhteiskunnan tärkeistä vaikuttajista matkalaisiin, joiden taustoja ei välttämättä tiedetty ollenkaan.

Turun tärkein ihminen ja yksi tunnetuimmista oli Turun piispa Bero Balk. Hän oli kotoisin turunseudulta Vehmaalta, ja taustaltaan todennäköisesti ruotsinkielistä vaurasta talonpoikaissukua. Hänen isänsä oli vehmaalainen rälssimies. Ruotsin lisäksi hän puhui suomea, mutta osasi ja ymmärsi varmasti myös saksaa, ranskaa ja latinaa, koska oli teininä ja nuorempana aikuisena opiskellut ensin Prahassa maisteriksi ja sen jälkeen jatko-opintoja Pariisissa. Latinaa piispa käytti työnsä puolesta melkein päivittäin. Opiskeluvuosien jälkeen piispalla alkoi pitkä työura pappina ja kirkon erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä ennen kuin hänet valittiin koko Suomen alueen kirkon johtoon. Piispa osallistui aktiivisesti Ruotsin valtakunnan politiikkaan, ja hänet tiedetään piispana, joka auttoi ja tuki suomalaisia papeiksi opiskelevia nuoria miehiä.

Entä kaikki muut keskiajan turkulaiset? Suurimmasta osasta ei tiedetä juuri mitään, mutta voidaan varmasti silti päätellä, että monenlaisia ihmisiä täällä eli ja oli. Keskiaikaisten markkinoiden näytelmäkohtausten kannalta oleellista on saada kohtauksiin mukaan rooleja jotka ovat mielenkiintoisia näytelmäesityksissä, ja samaan aikaan sitoudutaan ainakin jonkun verran mahdollisuuden todellisuuteen; siihen että näin olisi ollut mahdollista käydä ja että tällainen ihminen olisi keskiajan Turussa voinut olla ja elää.

Viime vuonna näytelmäkohtauksissa seikkaili esimerkiksi työtön pyöveli. Kyllähän Turun kokoisessa keskuskaupungissa pyöveli piti olla, sellainen joka on jossain elämänsä vaiheessa ollut valmis tarttumaan työhön, jonka ammattitaitoihin kuuluu pään katkaiseminen kirveellä, hirttäminen, sekä julkiset selkäsaunat. Hänen on täytynyt olla työssään myös hyvä, muuten kaupungin päättäjät olisivat valinneet jonkun toisen tilalleen. Arvokkaimmat ja tärkeimmät teloitettavat kuljetettiin valtakunnan pääkaupunkiin Tukholmaan mestattaviksi miekalla, ja yleensäkin rikolliset laitettiin mieluummin maksamaan sakkoja. Näinpä tämä pyöveli oli jäänyt käytännössä työttömäksi, mutta työtä pelkäämättömänä miehenä hän oli valmis tarttumaan hyvinkin monenlaisiin pätkätöihin. Työttömän pyövelin roolilla ja hahmolla näytelmäkohtauksissa haluttiin kertoa esimerkiksi se hyvä uutinen, ettei pyövelille riittänyt töitä. Toisaalta hahmon avulla otettiin kantaa pätkätyöläisyyteen, oman aikamme yhä yleistyvään ilmiöön, joka silti tuskin keskiajallakaan oli vierasta.

Tänä vuonna näytelmän kohtauksissa on mukana hahmoja ja rooleja piispasta leikareihin eli ilveilijöihin ja pyykkäreistä sahdintekijöihin. Mukana, yhtenä omana näyttämönään, on Turun keskiaikaisten katolisten pappien yhteisasunto, Pappien talo, sen eri asukkaat ja talossa käyneet vieraat, ja talon tapahtumat myös silloin kun sen asukkaat luulevat etteivät ulkopuoliset näe mitä siellä tapahtuu.

Kaiken kaikkiaan hahmoja ja rooleja voi olla hyvin monenlaisia, kuten nykypäivänkin Turussa on hyvin kirjava joukko erilaisia ihmisiä joko asumassa tai käymässä. Turun keskiaikaisilla markkinoilla käy yhtä kaikki varsin monipuolinen joukko vieraita ihmettelemässä kaikkea sitä mitä keskiaikaiset markkinat joka kesä tarjoaa ihmeteltäväksi. Niinpä Turun keskiaikaisten markkinoiden näytelmäkohtauksetkin asettuvat kaikkien keskiaikaan, niin lasten kuin vanhusten, ja niin pyhien ja hartaiden kuin ilkikuristen ihmisten keskiaikaan. Aivan kuten keskiaika, ihan varmasti, oikeastikin 1300-luvun lopussa oli, vaikkei siitä säilyneitä monipuolisempia tuohon aikaan kirjoitettuja lähteitä luettavina olekaan. Sen sijaan meillä on ajatus kaikkien keskiajasta, ja siitä kertovat näytelmäkohtaukset, joista toivottavasti löytyy jotakin monipuoliselle keskiaikaisten markkinoiden kävijäjoukolle, ja antavat oikeutta menneen keskiajan moninaisuudelle.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Turun keskiaikaiset markkinat historian popularisoijana

Tieteen popularisointi on tärkeä osa tieteen harjoittamista. Popularisoinnilla tarkoitetaan sitä, että tiedettä julkaistaan sellaisessa muodossa, että muidenkin kuin alan ammattilaisten on helppoa ymmärtää tieteen tulokset. Nämä tulokset puetaan formaattiin, joka vetää ihmisiä puoleensa. Yksi tapa luoda populaaria tiedettä on kirjoittaa kirja, jossa ei tarvitse noudattaa tieteellisen tekstin tyyliä. Myös radio- ja televisio-ohjelmat, sekä internetin erilaiset kanavat ovat toimiva keino tuoda akateemisen tutkimuksen tuloksia esille siten, että ihmisten on helppo vastaanottaa tulokset. Tieteen popularisoinnissa on kyse tieteen viihteellistämisestä. Tällöin toiveena on, että mahdollisimman suuri osa yleisöstä kiinnostuisi tieteen saavutuksista.

Populaarit historian tulkinnat ovat muokanneet suuresti ihmisten käsityksiä menneisyydestä. Historialliset romaanit ja elokuvat iskostavat omat tulkintansa menneisyydestä ihmisten tajuntaan. Erittäin hyvänä esimerkkinä käy Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia, joka on muokannut laajasti suomalaisten käsityksiä vuonna 1918 käydystä sisällissodasta. Kun puhutaan historiatieteestä, on popularisoinnin tarkoitus vaikuttaa yleisesti ihmisten käsityksiin menneisyydestä, joko muokaten tai vahvistaen aiempia näkemyksiä. Popularisointia tarvitaan, sillä akateemisen tutkimuksen tulokset eivät muutoin saavuttaisi yhtä laajaa yleisöä. Historiaa eivät tosin popularisoi ainoastaan akateemisen koulutuksen saaneet tutkijat, vaan käytännössä kuka tahansa voi saada julkisuuteen oman tulkintansa menneisyydestä. Tulkinnan vastaanottavan henkilön on itse päätettävä, muokkaako tämä tulkinta omaa näkemystä menneisyydestä vai ei.

­­Keskiaikaa popularisoidaan mm. järjestämällä markkinoita ympäri Suomea. Tämä on hyvä keino luoda monipuolista kuvaa menneisyydestä. Keskeistä on, että markkinoiden avulla ihmiset pystyvät hahmottamaan kokonaisvaltaisemmin keskiaikaista elämäntyyliä. ­­­­­­Ideana on tuoda menneisyys ihmisten kosketeltavaksi, jotta he voisivat nähdä ja kokea, minkälaista elämä keskiaikaisessa Turussa on saattanut olla. Tämä toteutetaan siten, että tapahtumalla olisi mahdollisimman suuri viihdearvo, joten tarjolla on monipuolista ohjelmaa, sekä juomaa ja ruokaa. Esimerkiksi markkina-alueella esitetään näytelmiä, joissa kuvataan keskiaikaista elämää. Näytelmissä kuvattu elämä voitaisiin esittää yleisölle myös vaikkapa kirjallisena, mutta näytelmät tuovat menneisyyden konkreettisempaan ja viihteellisempään muotoon.

Markkinoissa, televisiosarjoissa, näytelmissä ja lukuisissa muissa populaareissa konsepteissa fakta ja fiktio sekoittuvat toisinaan. Esimerkiksi historiallisissa romaaneissa ei yleensä ole tarkoituskaan kuvata pilkuntarkasti jotakin historiallista tapahtumaa, vaan tarkoitus on vaikuttaa ihmisten käsityksiin historiasta, jolloin luovuudelle annetaan omanlaisensa pelivara. Sama pätee Turun keskiaikaisiin markkinoihin, sillä kaikkea ei ole toteutettu tismalleen, kuten keskiajalla olisi toteutettu. Toki markkinatorin tuotteissa ja työnäytösalueella korostetaan perinteisten työskentelytapojen noudattamista, mutta esimerkiksi kaikkia vaatteita ei ole välttämättä tehty samoista materiaaleista, mitä keskiajalla oltaisiin käytetty. Historiantutkimus on menneisyyden tulkitsemista nykyisyydestä käsin, ja sama pätee historian popularisointiin. Esimerkiksi markkina-alueen näytelmät ovat koko näytelmän projektiin osallistuneiden henkilöiden tulkinta menneisyydestä. Tässä tulkinnassa niin käsikirjoittajalla, ohjaajalla, puvustajalla, lavastajalla, koreografilla, muusikolla kuin näyttelijällä on vaikutuksensa tähän tulkintaan, joka välitetään markkinaväelle. Keskiaikaisten markkinoiden ei ole tarkoitus olla historian oppitunti, vaan viihteellinen tapahtuma. Vaikka nämä kaksi eivät varsinaisesti ole toistensa vastakohtia, käydään historian popularisoinnissa niiden välillä lievää kamppailua.

Turun keskiaikaisilla markkinoilla annetaan pelivaraa luovuudelle ja viihteellistämiselle, mutta tästä huolimatta markkinoiden tarkoitus on antaa mahdollisimman todenmukainen kuva keskiaikaisesta elämästä. Markkinat tuottavassa yhteisössä on mukana historiatieteen ammattilaisia, jotka ottavat markkinoiden toteutuksessa huomioon keskiajasta luodut uudet tieteelliset tulkinnat. Markkinoilla on myös mahdollisuus osallistua luennoille, joissa voi hankkia tietoa keskiajasta. Kun markkinoista pyritään luomaan akateemisen tutkimuksen valossa viihteellinen tapahtuma, voi markkinoilla oppia keskiajasta jotain uutta. Tässä onkin tieteen popularisoinnin ydin, jota keskiaikaiset markkinat omalla tavallaan toteuttavat. Viihteen avulla muokataan ihmisten käsityksiä menneisyydestä.

Mikko Saira
Keskiaikaisten markkinoiden tuotantoharjoittelija

Turun Keskiaikaiset markkinat ja translain uudistus nyt

Keskiaikaisen tarinan mukaan nainen päätyi varhaiskeskiajalla paaviksi. Tarinan mukaan Paavi Johanna, syntyjään Johannes Anglicus, eteni pappisuralla mieheksi naamioituneena ja kansansuosio Roomassa nosti hänet paaviksi. Lopulta hän kuitenkin paljastui naiseksi koska synnytti lapsen kesken paavillisen pääsiäiskulkueen. Tarina on ollut monien sukupolvien mielestä hyvä, koska sitä on kerrottu satojen vuosien ajan 1200-luvulta lähtien 1500-luvulle saakka. Säilyneitä kirjoituksia ja kirjoitusten kommentointeja on useita. Samalla kun tarinaa on kerrottu ikään kuin totena, sitä on toki samalla käytetty varsinkin 1500-luvulla keskiaikaisen katolisen kirkon mustamaalaamiseen. Tämän ohessa tarina kantaa mukanaan todisteen siitä, että sukupuolen moninaisuus mahtui keskiaikaiseen ajatusmaailmaan ja mielikuvitukseen.

Meidän aikanamme Paavi Johannan tarinasta on tehty romaani vuonna 1996, ja romaanin pohjalta tehty elokuva valmistui vuonna 2009. Romaanissa ja elokuvassa kerrotaan Johannan tarina kokonaan, hänen syntymästään kuolemaan. Keskellä tarinaa elokuvan yksi käännekohta on nuoren Johannan muuttuminen Johannekseksi. Kesken matkan uuteen paikkaan hän eräänä kauniina aamuna itsekseen, saatuaan tarpeekseen naisena olemisesta, teippaa rintansa ja leikkaa tukkansa, ja näin Johannasta tuli Johannes. Tämä kohtaus ei ole mistään keskiajalla kirjoitetusta lähteestä. Sen sijaan se on osa keskiaikaa kommentoivaa ja tulkitsevaa keskiaikakulttuuria. Keskiaikakulttuuria, niin kuin Turun keskiaikaiset markkinatkin ovat. Keskiaikakulttuuri voi olla niin monenlaista kuin on keskiajan kommentoijia ja tulkitsijoitakin, ja siihen mahtuu tarina ja kohtaus Johannasta, josta tulee Johannes.

Siinä kun keskiaikaan mahtui tarinoita sukupuolen kirjosta, moninaisuudesta ja muuttumisesta, ja keskiaikakulttuuriin mahtuu tulkintoja tästä samasta aihepiiristä, myös Turun keskiaikaisten markkinoiden tekijöiden mielistä löytyy ajatuksia transihmisten asemasta silloin ja nyt. Turun keskiaikaisten markkinoiden tuotantoryhmä kannattaa ja translakiuudistusta, on lakiuudistusta ajavien puolella, ja odottaa tätä askelta ja uudistusta kohti reilumpaa ja oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Turun Keskiaikaisten markkinoiden tuotantotyöryhmän puolesta,
FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Sokeus keskiajalla

Tämä teksti on lyhyt johdatus vammaisten, erityisesti näkövammaisten elämään keskiajalla. Siinä käsitellään vammaisuuden asettamia rajoituksia ja keskiajan ihmisten ajatuksia ja suhtautumista vammaisuuteen. Keskiajalla ei ollut samanlaista kaiken kattavaa ”vammaisuuden” käsitettä kuin nykyisin. Sen sijaan erilaisille ruumiinvammoille ja -rajoitteille oli käsitteet, joiden käyttö saattoi hieman poiketa nykyisestä. ”Sokealla” (lat. caecus) tarkoitettiin keskiajalla täysin sokeiden lisäksi hyvin huononäköisiä.

Vammaisen elämä keskiajalla – kerjuulle tuomittu?

Vanhempi vammaisuuden historiantutkimus näki keskiajan hyvin ankarana ajanjaksona vammaisille. Hieman karrikoiden vammaiset nähtiin joko kerjäläisen tai hovinarrin asemassa, eli armeliaisuuden tai pilkan kohteena. Vaikka 2000-luvun tutkimus on korjannut tätä näkemystä, elää ajatus yleisessä historiakuvassa. Hyvästä yhteiskunnallisesta asemasta peräisin oleva näkövammainen saattoi jopa opiskella, vaikka vakava ruumiinvamma periaatteessa oli este yliopistoon pääsylle. Tunnettu poikkeus on Nicasius Voerda, joka opiskeli ensin vapaita tieteitä ja teologiaa belgialaisessa Leuvenin yliopistossa 1400-luvun jälkipuoliskolla ja saavutti lopulta Kölnin yliopistossa kanonisen oikeuden tohtorin oppiarvon. Keskiajan ja uuden ajan alun oppinut kulttuuri perustui paljolti kuultuun ja puhuttuun sanaan. Vaikka oppikirjat tunnettiin, oli opetus ennen kaikkea mestarien luennointia, ulkoa oppimista ja väittelyitä. Näkövamma rajoitti tällaista oppineisuuden kartuttamista lopulta paljon vähemmän kuin myöhempien vuosisatojen painettuun sanaan perustuva sivistys.

Yllä mainittu esimerkki edusti yhteiskunnan eliittiä. Kansan enemmistön elämän yksityiskohdista tiedämme kuitenkin vähemmän. Köyhemmistä oloista tulevien vammaisten kohtaloita on säilynyt ennen kaikkea pyhimysten ihmekertomuksista, joita koottiin osana kanonisaatioprosesseja. Ihmekertomusten tarkoitus oli todistaa, että pyhänä pidetty henkilö kykeni kuolemansa jälkeen ihmeisiin. Hyvin suuri osa ihmeistä on nimenomaan parantamisihmeitä, ja monet näistä ihmeistä ovat syntymästään saakka vammaisten tai vammautuneiden parantamisia.­­

Jos miettii keskiajan ihmisten arkea, pitää muistaa, että keskiajan kotitalouksissa oli paljon perheenjäseniä ja palvelijoita, ja monia olennaisia askareita, joita saattoi tehdä vammasta huolimatta. Tavallisissa kodeissa esimerkiksi arjen käsityöt kuten kehruu ja kutominen olivat töitä, joissa näkövamma ei ollut este. Ihmekertomuksista löytyy mainintoja sokeista naisista, jotka hoitivat omia lapsiaan aivan tavalliseen tapaan, toki ajoittain muiden perheenjäsenten avustamina. Muissa kuin kaikkein köyhimmissä perheissä vammaisuus ei tarkoittanut perheenjäsenen joutumista heitteille. Perheen ja suvun keskeisyys sairauden, vamman tai vanhuuden kohdatessa koski toki kaikkia keskiajan ihmisiä: yhteiskunnan tarjoama turvaverkko oli hyvin ohut. Mutta jos perheellä oli edes jonkinlainen toimeentulo, se todennäköisesti piti huolta jäsenistään. Orvot tai lapsettomat vanhukset olivat heikoimmassa asemassa ja kirkon ja hyväosaisten armeliaisuuden varassa.

Oliko vammaisuus synnin seurausta?

Keskiajan Euroopassa eli jossain määrin ajatus siitä, että lapsi saattoi syntyä vammaisena vanhempien synnin takia. Vastaavasti aikuisiällä tapahtuva vammautuminen tai tietyt sairaudet kuten spitaali selitettiin joskus rangaistuksena henkilön synneistä. Tämä käsitys ei kuitenkaan ollut niin universaali ja laajalle levinnyt, kuin myöhempi vammaisuuden historiankirjoitus on antanut ymmärtää. Keskiajan ajattelun perusta oli Raamatussa, ja Raamatun viesti tässä asiassa on ristiriitainen.

Vammainen on Vanhan Testamentin maailmassa Jumalan silmissä epäpuhdas. Tällä oli käytännön merkitys keskiajan Euroopassa: vakava ruumiinvamma oli kanonisen oikeuden määräyksillä este ylemmille pappisvihkimyksille. Tosin tästäkin saatettiin poiketa paavin myöntämällä dispensaatiolla eli erioikeudella. Käytännössä erivapauksia haettiin yleensä silloin, jos vammautuminen tapahtui henkilön jo ollessa pappi: turkulainen esimerkki on piispan sihteeri Paavali Scheel, joka menetti peukalonsa onnettomuudessa vuonna 1498 ja sai erivapaudella jatkaa kirkollista uraa. Uudessa Testamentissa vammaisuus esiintyy ennen kaikkea Jeesuksen ja apostolien parantamisihmeissä. Se on epätoivottu tila, joka ajoittain rinnastuu syntiin. Toisaalta esimerkiksi Johanneksen evankeliumin 9. luvussa parantaa miehen, joka on ollut sokea syntymästään lähtien. Samalla Jeesus toteaa, ettei sokea mies itse eikä hänen vanhempansa olleet tehneet syntiä, vaan mies oli sokea, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.

Raamatun jakeet olivat perusta teologiselle ja filosofiselle pohdiskelulle, mutta saarnojen, pyhimyskertomusten ja sananlaskujen kautta ne levisivät myös maallikoiden keskuuteen ja tulivat osaksi keskiajan ihmisten jaettua maailmankuvaa. Siksi on tärkeä ymmärtää, että Raamattu mahdollisti molemmat tulkinnat: vammaisuus synnin seurauksena ja Jumalan suunnitelmaan kuuluvana taakkana, jonka osa ihmisistä joutui kantamaan.

Entä saattoiko vammainen olla peräti pyhä? Monien pyhimyksen maineen tai jopa kirkon kanonisaation saavuttaneiden henkilöiden tiedetään rukoilleen itselleen sairauksia tai vammoja, jotta he voisivat tässä elämässä kurittaa ruumistaan ja esimerkiksi eläytyä Jeesuksen kärsimyksiin. Osana muuta hurskasta ja askeettista elämää ruumiinvamma ja sen aiheuttamat rajoitteet saattoivat siis olla pyhyyden merkki.

Näkövammaisuuden selityksiä ja syitä keskiajalla

Vaikka yllä mainittu synti oli yksi aikalaisten selitys vammaisuudelle, löytyy keskiajalta myös paljon käytännönläheisempää suhtautumista. Lääkärit tiesivät hyvin, että pään alueen vahingoittuminen esimerkiksi taistelussa saattoi johtaa näön tai kuulon heikkenemiseen tai katoamiseen. Neurologisia syitä ei tietenkään ymmärretty, vaan tila selitettiin johtuvaksi esimerkiksi kehon nesteiden joutumisesta epätasapainoon. Yhtä kaikki, tällaista vammaa ei mitenkään yleisesti pidetty Jumalan tuomiona.

Keskiajan lääketiede ymmärsi, että vammaisuus saattoi periytyä. Ei-vammaisten vanhempien saamia vammaisia lapsia selitettiin esimerkiksi sikiöajan häiriöillä tai siemennesteen heikkouksilla. Olennaista tässä ei ole arvioida keskiajan lääketieteen käsitysten tarkkuutta tai vastaavuutta nykylääketieteeseen, vaan hahmotta, että vammaisuutta pyrittiin selittämään luonnollisilla syillä. Kaiken lisäksi ihmekertomuksissa esiin tuleva suhtautuminen syntymästä saakka sokeisiin, kuuroihin tai muihin vammaisiin antaa ymmärtää, etteivät tavalliset ihmiset välttämättä edes pohtineet syitä. Jotkut lapset vain sattuivat syntymään vamman kanssa.

Keskiajalla henkilön sokeutumiseen saattoivat johtaa myös syyt, jotka ovat sittemmin hävinneet lääketieteen kehityksen seurauksena. Isorokko oli yleinen ja erittäin raju tartuntatauti, johon sairastuneista jopa kolmannes menehtyi. Taudista selvinneille jäi usein vakavia arpia, ja osa sokeutui taudin seurauksena. Tällaisen kohtalon oli kokenut eräs Christopher Lutzius Wienistä, joka sokeudestaan huolimatta vihittiin kandidaatin oppiarvoon Tübingenin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa syyskuussa 1585. Lutziuksen tapaus kuvastaa hyvin sitä, ettei näkövammainen ihminen keskiajalla tai uuden ajan alussa ollut automaattisesti tuomittu pois julkisesta elämästä.

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

Kirjallisuus

Kuuliala, Jenni. Childhood Disability and Social Integration in the Middle Ages : Constructions of Impairments in Thirteenth- and Fourteenth-Century Canonization Processes. Studies in the History of Daily Life (800-1600). Turnhout: Brepols, 2016.

Metzler, Irina. Disability in Medieval Europe: Thinking about Physical Impairment during the High Middle Ages, c. 1100-1400. Routledge Studies in Medieval Religion 5. London ; New York: Routledge, 2006.

Salonen, Kirsi. ‘Paulus Scheelin puuttuvan peukalon tapaus’. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran Vuosikirja 92 (2002): 17–24.

Välimäki, Reima. ’Sokeana 1500-luvun yliopistossa’. Vammaishistoria-blogi. 2.11.2018. http://www.vammaishistoria.fi/sokeana-1500-luvun-yliopistossa/

Kuinka Keskiaikaisten markkinoiden näytelmä toteutetaan?

Keskiaikaisilla markkinoilla esitetään suuri ulkoilmanäytelmä jokaisena tapahtumapäivänä 28.6.‒1.7.2018. Markkinanäytelmän ohjaaja Julia Gauffin kertoo, kuinka näytelmä toteutetaan Vanhalle Suurtorille ja mitä tänä vuonna näytelmässä nähdään.

Vastaako Keskiaikaisten markkinoiden ruokatarjonta keskiaikaista ruokaa?

Keskiaikaisten markkinoiden ruokatarjonnasta monelle tulevat ensiksi mieleen sokerikuorrutetut omenat ja mantelit, makkara kaalin lehdellä sekä vartaassa paistuva sika. Syötiinkö näitä oikeasti myös keskiajalla?

Omena oli pohjolassa tuttu ja käytetty hedelmä. Pohjoismaiden varhaisin tunnettu kirjallinen maininta omenoista on Snorre Sturlasonin noin vuonna 1220 kirjoittamassa Eddassa. Omenanviljely aloitettiin luostareissa jo tätä ennen 1100-luvulla, mutta Suomessa todellinen kiinnostus kasvatusta kohtaan syttyi vasta 1500-luvulla, jolloin myös omenasoseesta tuli porvariskodeissa juhlaruokaa. Tällöin alettiin valmistaa myös omenamehua ja -viiniä. Keskiajalla hedelmät tarjoiltiin yleensä piiraissa tai muissa ruokalajeissa tai säilöttiin hunajaan mieluummin kuin syötiin raakana – eikä tämä olisi satokauden ulkopuolella ollut mahdollistakaan.

No entä sitten omenoiden ja mantelien sokerikuorrutus? Ennen vuotta 1100 hunaja oli Euroopassa ainoa makeutusaine. Vaikka sokeri tuli näihin aikoihin Eurooppaan, sen käyttö levisi yleisemmin vasta 1700-luvulla. Keskiajalla sokeri ja hunaja olivat kalliita, ja makeita herkkuja tarjottiin vain vauraissa pöydissä ja hyville ystäville. Sokerin saatavuus parani Euroopan kaupungeissa 1300-luvulta alkaen, ja sitä pidettiin turvallisena ja terveyttä edistävänä aineena. Vaikka sokeria oli saatavissa, välillä hinta rajoitti suuresti sen käyttöä niin, että jopa Englannin kuningas Henrik III:lla oli vaikeuksia hankkia sitä. Suomeen suurempia määriä sokeria saapui vasta 1500-luvulla. Keskiajalla sokeria tavallisempi makeutusaine oli siten hunaja, jota on myynnissä myös Keskiaikaisilla markkinoilla. Markkinoiden lähes pakollinen herkku karkkiomena ei siis olisi ollut keskiajalla suinkaan kaikkien saatavilla, mutta loppukesästä omenien satokaudella mahdollinen herkku kuitenkin.

Sokeri- ja hunajakuorrutettuja manteleita nautittiin varakkaissa pitopöydissä, mutta manteleita käytettiin myös yleisesti keittojen, patojen ja kastikkeiden suurustajana, ja mantelimaito oli hyvin suosittua. Mantelituotteiden kohdalla keskiaikainen keittiö läheneekin yllättävällä tavalla modernia vegaanikeittiötä, sillä kirkon määrääminä paastoaikoina mm. maitotuotteiden nauttiminen oli kielletty, joten niitä korvattiin esimerkiksi mantelimaidolla ja –juustolla.

Entäpä makkara kaalinlehdellä – olisiko keskiajalla markkinoilla voinut olla oikeasti sitä tarjolla? Keskiajalla Pohjois-Euroopassa veripalttu ja mustamakkara olivat tavallisia, mutta niiden lisäksi valmistettiin myös lihamakkaraa. Monet Keski- ja Etelä-Euroopan kaupungit tunnettiin – ja tunnetaan edelleen – paikallisista makkaroistaan, kuten Frankfurt am Main nakeistaan ja Italian Bologna mortadellastaan. Kerrotaan, että vuonna 1134 Saksan Regensburgissa oli kioski, joka myi braatvursteja tuomiokirkon ja kivisillan rakennusmiehille. Kojusta ostettu lämmin makkara on siis hyvinkin keskiaikaista pikaruokaa. Myös porvareiden pöydissä tuoksuivat paistit ja makkarat. Makkara oli myös yltäkylläisyyden ja juhlan symboli, sillä kun reformaattorit protestoivat kirkkoa vastaan 1500-luvulla, he pitivät makkarakestejä paaston aikana. Makkaran kuoriksi käytettiin teuraseläimen suolet, virtsarakko ja mahalaukun kalvo, mutta niistä valmistettiin juhlapöytiin myös fantasiaruokia kuten jättiläismunia.

No pyörikö markkinoilla keskiajalla vartaassa kokonainen sika? Sianliha oli kylläkin yleisin lihalaatu, koska kotieläiminä siat vaativat vähiten huomiota ja niille riitti halvin ravinto eli ruokajätteet. Siat olivatkin arvokkaita kotieläimiä kaupunkilaisille, koska niitä voitiin pitää karsinoissa ja ruokkia kotitalouden tähteillä. Paahdettu liha oli keskiajalla kuitenkin yläluokan etuoikeus, koska ainoastaan sillä oli kotonaan mahdollisuus paistaa lihaa vartaassa. Suurin osa ihmisistä valmisti ruokansa keittämällä, ja jos pataan liikeni lihaa, se oli useimmiten suolattua tai muuten säilöttyä. Tuoretta lihaa oli säilyvyyssyistä käytettävissä vain teurastuksen yhteydessä. Vaikka siis varrassika ei ollut rahvaan saatavilla sen paremmin kuin karkkiomenat tai sokeroidut mantelitkaan, yksi yhtymäkohta tässäkin on keskiajan ja Keskiaikaisten markkinoiden välillä: myöskään Keskiaikaisilla markkinoilla ei käsitellä raakaa lihaa hygieniasyistä, kuten tuskin olisi keskiajallakaan markkinoilla tehty.

Mitä sitten muuten keskiajalla syötiin ja juotiin? Länsi- ja Etelä-Euroopassa leivottiin vehnäleipää, kun taas Pohjois- ja Itä-Euroopassa viljeltiin ohraa ja ruista, joista valmistettiin leipää, puuroa ja olutta. Pannulla paistettu rieskan tyyppinen leipä oli suosittua markkinapäivinä. 1400-luvulta alkaen tislaustaito levisi Euroopassa, jolloin Skotlannissa osa ohrasta käytettiin tietysti viskin valmistukseen. Suosittu juoma Pohjois-Euroopassa oli myös sima, jota on saatavilla myös Keskiaikaisilla markkinoilla. Vanhimmat säilyneet simareseptit ovat 1400- ja 1500-luvulta eli aikakaudelta, jolta siman valmistus ja käyttötavat ovat parhaiten dokumentoidut.

Arkena syötiin leipää, puuroa, velliä, herneitä ja kaalia sekä hieman keitettyä, suolattua lihaa tai suolattua ja kuivattua kalaa. Keskiajan kasviksia olivat herneiden ja kaalin lisäksi papu, sipulit, palsternakka, nauris ja lanttu. Härkäpapu oli keskiajalla yleinen vihannes ja tärkeä proteiininlähde silloin, kun lihaa ja kalaa oli huonosti saatavilla. Ei siis ole mitään syytä, miksei makkaraakin olisi voitu tarjoilla kaalinlehdellä, kuten Keskiaikaisilla markkinoilla tehdään. Uutuuskasveja olivat sitruuna ja porkkana, jotka jalostettiin Keski-Aasiassa ja päätyivät Lähi-idän kautta viljeltäviksi Eurooppaankin 1200-luvulla.

Ruokaa maustettiin muun muassa suolalla, valkosipulilla, hunajalla, piparjuurella ja humalalla slaavilaisessa Euroopassa ja epäilemättä muuallakin. Vihanneksia säilöttiin satokauden ulkopuolella käytettäviksi monin tavoin, joista suolaliemeen säilöminen oli yleistä. Yksinkertaisin säilöntäliemi valmistettiin vedestä, suolasta ja yrtistä tai parista, mutta mausteiden ja yrttien suuri kirjo sekä etikka, hapan rypälemehu ja 1100-luvun jälkeen sitruuna tuottivat monenmakuisia säilöntäliemiä.

Vaikka eri puolilla Europpaa syötiinkin hyvin samantapaisia patoja ja keittoja, ruokakulttuurissa oli myös alueellisia ominaispiirteitä. Esimerkiksi Firenzen kaupunkivaltiosta on säilynyt hallituksen tilikirjoissa vuosilta 1344–1428 luetteloita hallituksen jäsenille tarjotuista ruoista, joita olivat muun muassa piiras, yrttimunakas, pannukakku, kastike, ravioli, tortelletti-pasta, valkoinen ruoka, hyytelö ja pikkumakkarat. Pastaa ei ollut tarjolla keskiajan Turussa eikä sitä tarjoilla Keskiaikaisilla markkinoillakaan, vaikka se eurooppalaisessa nykykeittiössä yleistä onkin.

FM Meri Vuohu
Keskiaikaisten markkinoiden myyjävastaava

WarusSeppäin Kilta

WarusSeppäin Kilta on ollut mukana Keskiaikaisilla markkinoilla vuodesta 1998 asti. Haarniskaseppämestari Marko Saari kertoo WarusSeppäin Killan toiminnasta ja ohjelmasta tämän vuoden tapahtumassa.

Keskiaikaiset markkinat ja mahdollisuuksien historia

Kuinka todellinen on Keskiaikaisten markkinoiden esittämä kuva keskiajan Turusta? Tapahtuman historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki kertoo mahdollisuuksien historiasta.

Keskiajan kirjoitusvälineet

Turun museokeskuksen tutkija Lauri Viinikkala kertoo keskiajan kirjoitusvälineistä.

Markkinailoa vai rasistisia ritareita? Eli millaisia tarinoita keskiajasta kerrot?

Ilon kautta!

Keskiaikaiset markkinat syntyivät 1990-luvulla osana uutta, valoisampaa keskiaikakuvaa. Se on ollut harrastajien ja suuren yleisön versio keskiajan kulttuurihistoriallisesta tarkastelusta, jossa huomion keskipisteenä on ollut arkipäivän historia, naisten, lasten ja perheiden historia, kansanusko, kokemusten, aistien ja tunteiden historia, kädentaidot, teatteri, laulu, tanssi ja pidot.

Vaikka näytelmässä ovat vilahdelleet kuninkaalliset ja piispat, ja välillä on pelätty sotaa tai ruttoa, Keskiaikaisten markkinoiden kuvaama elo on ollut eräänlainen romantisoitu versio arjen ja juhlan historiasta. Suomen suurimmassa keskiaikatapahtumassa tarina rakentuu markkinoiden ja kaupunkilaisten kohtaamisen ympärille, eikä keskity esimerkiksi jonkun taistelun tai piirityksen elävöittämiseen.

Nationalistisen keskiajan perintö

Keskiajasta on kerrottu myös paljon synkempiä tarinoita. Muutos valoisampaan keskiaikaan ei olisi ollut mahdollinen ilman historiantutkimuksen ja historiakuvan käännettä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Osittain kyse oli laajemmasta murroksesta, jossa sosiaali- ja kulttuurihistoria nousivat valtiollisen ja hallintohistorian rinnalle ja tilalle.

Mutta keskiajantutkimuksen oli syytä myös tehdä tiliä menneisyydestään. Keskiaika inspiroi 1800-luvulla kansallismielisyyttä ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kansallissosialismia ja muuta väkivaltaista nationalismia. Natsi-Saksan armeija marssi Neuvostoliittoa vastaan keskiaikaisen keisarin nimen alla (operaatio Barbarossa) ja Kolmas valtakunta esitti täyttävänsä germaanien ikiaikaista tehtävää idän slaavilaumoja vastaan.

Samankaltainen, militantti käsitys menneisyydestä löytyy muuten suomalaisesta 1920–30-lukujen keskiaikakuvasta: siellä vainovalkeat palavat linnavuorilla, kun heimopäälliköt kokoavat sotajoukkoja venäläisiä vastaan. Tällainen historiakuva jäi unholaan osittain poliittisista syistä, osittain sen takia, että 1900-luvun jälkipuoliskon tutkimus osoitti, ettei kansallisille tarinoille löytynyt vastinetta keskiajan hajanaisesta ja kirjavasta poliittisesta, kielellisestä ja etnisestä todellisuudesta.

Synkän keskiajan paluu?

Meidän hetkessämme keskiaika on jälleen saanut synkempiä sävyjä. Aikamme suosituin medievalistinen fiktio, George R. R. Martinin Game of Thrones -maailma, on sysimusta, väkivaltainen ja esittää barbaarisen, maskuliinisen ja valkoisen keskiajan, jossa ryöstäminen ja raiskaaminen on arkipäivää. Se on synkempi ja kyynisempi, mutta ei välttämättä ”todempi” kuva keskiajasta kuin aikaisemmat kuvitelmat.

Samalla äärioikeisto erityisesti USA:ssa ja Ranskassa on mieltynyt keskiaikaan. Keskiaika nähdään aikakautena, jolloin raja kulttuurien ja rotujen välillä oli selvä, naiset olivat suojeltavia neitoja ja miehet marssivat haarniskoituina ritareina ristiretkille. Välillä fanittaminen saa absurdeja piirteitä, kuten tummaihoisen pyhimyksen Pyhän Mauritiuksen symbolina olleen kaksipäisen kotkan omiminen white supremacy -ryhmän tunnukseksi.

Suomessa poliittinen kamppailu keskiajasta on ollut toistaiseksi vähäistä verrattuna Yhdysvaltoihin ja Ranskaan. Odinin soturit hyödyntävät mielikuvaa pohjoisista viikingeistä, mutta kyseisen ryhmän innostus lopahti yhtä nopeasti kuin syttyi. Blogeissa ja keskustelupalstoilla vilisee pseudohistoriallista keskustelua Suomen muinaisista kuninkaista, tosin vain osa tästä on äärioikeistolaisesti motivoitunutta. Muutamat harrastajat näyttävät yhdistelevän vihaisia ritarifantasioitaan siniristilippuihin, mutta touhu on kaukana keskiaikaharrastajien iloisesta valtavirrasta.

Keskiajasta voi ja pitää kertoa monenlaisia tarinoita. Myös tarinoita vihasta ja väkivallasta, vainosta ja suvaitsemattomuudesta. Mutta sellaiset tarinat pitää kertoa uhreja kunnioittaen, ei vainoajia ihannoiden, jotta mennyt viha ei lietsoisi uutta.  Ja ennen kaikkea: pidetään kiinni Keskiaikaisten markkinoiden perinteestä ja tehdään iloiset ja valoisat markkinat! Tempus est iocundum!

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

Keskiaikainen teatteri

Suomenkielistä yleisteosta keskiajan teatterista ei löydy, koska sellaista ei ole vielä kirjoitettu. Tutkijat ja tietokirjailijat eivät sellaista ole toistaiseksi saaneet aikaiseksi, tai viitsineet ryhtyä työhön, koska alkuperäislähteitä on vain vähän. Sinänsä monipuolista tutkimusta keskiajan teatterista ja näytelmistä alkaa olla jo aikalailla, ainakin englanninkielisiä tutkimuksia ja tietokirjoja kyllä riittää, ja lisää tulee.

Eurooppalaisissa keskuksissa esitettiin tärkeinä kirkollisina juhlapäivinä Raamatun tarinoihin pohjautuvia mysteerinäytelmiä. Nämä saattoivat kasvaa moniosaisiksi suuriksi spektaakkeleiksi ja saada tukea kirkolta ja kaupunkien killoilta, ja niitä esitettiin kirkoissa ja kirkkojen tuntumassa sekä myös markkinoiden yhteydessä. Uskonnollisiin aiheisiin tartuttiin myös pyhimyslegendoja käsittelevissä miraakkeli-näytelmissä, joissa kuvailtiin pyhimysten tekemiä ihmeitä tai heidän marttyyrikuolemiaan. Myös miraakkelinäytelmät saattoivat saada tukea kirkolta ja kaupunkien killoilta, ja esimerkiksi Ranskan ja Italian keskuksissa sopivina paikallisesti tärkeinä pyhimysten muistopäivinä olivat monin paikoin suosittuja ja seurattuja.

Isojen juhlapäivien ja markkinoiden aikoihin kaupunkeja kiersivät myös teatteriseurueet, jotka edellisten näytelmien lisäksi saattoivat tarttua ihmiselämän moniin eri aiheisiin esityksissään niin moraalinäytelminä kuin humoristisina farsseina. Moraalinäytelmissä roolihahmoina saattoivat olla esimerkiksi henkilöityneet synnit ja hyveet. Farsseihin taas liittyivät roolityypit, jotka yleisö saattoi tuntea jo ennestään, ja esitykset rakentuivat hyvältä osin improvisaatioille aiheina roolityyppien luonteet ja heille sattuvat kommellukset. Karnevaaliaikaan ennen pääsiäistä edeltävää pitkää paastoa monin paikoin pistettiin pystyyn karnevalistisia esityksiä, jossa vallitsevat hierarkiat käännettiin ylösalaisin yleisöjen osallistuessa mukaan äänekkäästi.

Ilveilijät eli leikarit saattoivat osallistua markkinoille ja valmistella tai improvisoida pilkallisia sketsejä tai tilannekomiikkaa. Näihin esityksiin saattoi kuulua musiikkia ja huvittavia asuja. Lisäksi keskiajan Euroopan yleisötapahtumissa saattoi tulla vastaan nukketeatteria kaikista mainituista näytelmäaiheista, ja niitä esittivät keskiaikaiset nukketeatterin tekijät kokoon kasattavilla nukketeatterilavoilla tai kuljetettavilla teatterivaunuilla, joiden yksi seinä aukesi yleisöihin päin.

Turun Keskiaikaisten markkinoiden vuoden 2018 näytelmissä keskiaikaisesta monipuolisesta teatteriperinteestä ammennetaan sen monia eri puolia, ja näytelmäkohtauksissa tartutaan niin pyhimyslegendoihin kuin karnevalismiin. Mukana markkinahumussa ovat tänä vuonna myös sekä teatteriseurue että leikariseurue.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Pentti Paavolainen: Keskiajan teatteri ‒ tuntematon kirjasta Suomen teatterihistoria. Teatterikorkeakoulu 2016.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

Naisten Turku vuonna 1400

Keskiajalta tunnetaan paljon kuninkaita, ruhtinaita, linnanherroja, piispoja, pappeja, munkkeja, yliopistojen oppineita, pormestareita ja esimerkiksi joitakin sotilaita. He ovat kaikki miehiä. Keskiaika on kuitenkin niin miesten kuin naisten, kaikenlaisten keskiaikaisten ihmisten maailma.

1300-luvun Italiassa Katariina Sienalainen koki mystisiä näkyjä jo lapsena, ryhtyi dominikaanimunkkien maallikkosisareksi, päätyi inkvisitionkin kuultavaksi, koska saarnasi ja kirjoitti omia käsityksiään teologiasta, keräsi ympärilleen seuraajien joukon ja julistettiin kuoltuaan pyhimykseksi myöhemmin 1400-luvulla. Englannissa 1370-luvulla syntynyt Margery Kempe, mystikkonainen, koki vahvasti näkyjä ja kuuli ääniä jotka tulkitsi olevan peräisin Jumalalta. Samalla, kun osa papeista olisi halunnut sulkea hänet kirkkojen ulkopuolelle, hän kertoi mystisistä kokemuksistaan ja kierteli pyhiinvaeltajana ympäri Eurooppaa parin vuosikymmenen ajan.

Tämä kaikki tiedetään, koska hän itse kirjoitti kokemuksistaan ja matkoistaan nimeään kantavan kirjan vanhoilla päivillään 1430-luvulla. Englannissa myös Juliana Norwichlainen kirjoitti 1370-luvulla maallikkosisarena uskonnolliset näkynsä kirjaksi nimeltä Jumalaisen rakkauden ilmestys. Ranskassa Kristiina Pisalainen kirjoitti päätyökseen runoja ja balladeja ja elätti sillä koko sukunsa. Aivan 1400-luvun alussa hän sai valmiiksi kuuluisan kirjansa Naisten kaupungin kirja, jossa kuvaillaan utopiana kaupunki, jota naiset hallitsivat. Keskiajan todellisuuteen mahtui monenlaisia naisia ja monenlaisia ajatuksia naisen asemasta maailmassa.

Ruotsissa – täällä Ruotsissa – yläluokkaan kuulunut Pyhä Birgitta toimi poliittisena taustavaikuttajana ja samaan aikaan mystikkona, siirtyi Roomaan ja teki ihmeitä. Hänet oli julistettu pyhimykseksi vuonna 1391. Lisäksi vuonna 1400 Tanskan ja Norjan ja kaikki Pohjoismaat yhdistävän Kalmarin unionin kuningatar oli Margareeta, joka oli siis myös Turussa valtiovallan korkein päättäjä. Turun linnakin oli hetken aikaa juuri ennen vuotta 1400 aiemman linnanherran Bo Gripin lesken Margareta Dumen hallussa. Tärkeiden miesten lisäksi keskiajan Turussa riitti myös tärkeitä naisia.

Ruotsissa Suomen alue mukaanlukien täysivaltaiset vaimot ja lesket saivat periä omaisuutta ja käydä kauppaa. Turun 1300-luvun puolimaista saakka voimassa ollut kaupunginlaki mainitsee erikseen, miten naisilla oli samat perintöoikeudet ja leskillä samat kauppaoikeudet kuin miehillä.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Anu Lahtinen: Turun naisten historia 1300‒1600, kirjasta Anu Lahtinen, Sini Ojala & Kirsi Vainio-Korhonen: Naisten kaupunki. Turkulaisten naisten historiaa. Turun historiallinen arkisto 61, 2010.

Mahdollinen keskiaika

Selkeiksi todistusaineistoiksi tai johtolangoiksi käyviä historiallisia lähteitä on vain vähän. Historialliset kirjalliset lähteet kertovat lähinnä siitä, mitä tärkeät miehet päättivät, ja siitä, miten väärin toimineita rangaistiin. Arkeologisten löytöjen kautta saadaan tietää siitä, miten ihmiset elivät. Ihmiset myös ajattelivat, kokivat, tunsivat, uskoivat, toivoivat, rakastuivat, itkivät ja nauroivat.

Keskiajan maailmaan ja keskiajan ihmisten elämään kuului koko sen maailman ja ihmisten elämien koko kirjo. Vertailemalla tiedonsirpaleita ja pohtimalla eri asioita suhteissa muihin vastaaviin asioihin sieltä täältä voidaan kuitenkin päätellä monia asioita tästä kirjosta. Tutkijoiden kesken voidaan myös tehdä tutkimuksellisia arvauksia, kunhan vain uskalletaan. Arveluiden täytyy tietenkin perustua johonkin, ja perusteet ovat tällöin sellaiset tutkimukset tai lähteet, jotka jotenkin sivuavat niitä asioita, joista suoria todisteita ei löydy. Lopulta todennäköisten vastausten lisäksi voidaan esittää mahdollisia vastauksia. Teatterissa ja näytelmissä näin voidaan tehdä ja tehdäänkin joka tapauksessa, mutta lisäksi mahdollisuuksien historia voi toimia niissä tutkimuksellisena pohjana.

Historian mahdollisuuksien pohtimiseen kuuluu myös valintoja. Voi valita, haluaako miettiä mahdollisia sotaisuuksia tai sairaus-epidemioita, joista ei ole säilynyt varsinaisia lähteitä, vai haluaako keskittyä esimerkiksi naisten ja teatterin historian mahdollisuuksiin keskiajalla.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Sotia ja rauhaa sekä pyhää riemua

Venäläisten kanssa oli ollut suhteellisen rauhallista pitkään. Hajanaiset lähteet kertovat paikallisista sotatoimista Karjalassa ja kaipa siellä mukana matkassa oli muutama mies Turun seudulta, mutta isommat sodat olivat vuonna 1400 kaukaisempaa menneisyyttä. Sen sijaan pohjoismaiset sekalaiset sotajoukot kahakoivat keskenään. Sekä Ruotsi, Tanska että Norja olivat muodostaneet 1300-luvun lopulla unionin, mutta valtapeliä riitti.

Poliittista ja kaupallista elämää sotkivat vitaaliveljet eli vitaliaanit, Itämerellä järjestäytynyt kaappareiden liitto, joka harjoitti eri valtaapitävien nimissä sekä kauppaa että merirosvousta. Turku sai osansa tästä kun 1300-luvun lopulla Turun linnan voudit toimivat läheisissä suhteissa vitaaliveljien kanssa, ja vuonna 1395 he tekivät ryöstöretkenkin Turkuun. Itämeren alueen kauppakaupungit olivat varustaneet kokonaisen laivaston vitaaliveljien laivastoa vastaan ja heidän kanssaan selviteltiin välejä juuri vuoden 1400 aikoihin. Linnalla oli vuonna 1400 kuitenkin uusi isäntä Tord Bonde, ja säilyneiden lähteitten perusteella vuoden 1400 Turku ei näytä olleen sotainen, vaikka kaupan ongelmat Itämerellä olivatkin yksi murhe lisää merten yli kauppaa käyville.

Vuosi 1400 oli myös erityinen paavin julistama kirkon riemuvuosi. Sen seurauksena sata vuotta täyttänyt Tuomiokirkko sai alkuvuodesta 1400 uudet Pyhän Eerikin ja Pyhän Henrikin muistoalttarit. Monissa keskuksissa kuten laivamatkojen päässä Saksassa ja Englannissa tällaiseen riemuvuoteen kuuluivat värikkäät pyhimyskulkueet sekä usein kirkon kanssa yhteistyössä valmistuneet teatteriesitykset. Riemuvuodesta seurasi myös se, että iso joukko ihmisiä ympäri Eurooppaa teki juuri tuona vuonna pyhiinvaellusmatkan Roomaan saaden ylimääräisen synninpäästön ja näkivät samalla paavinkaupungin ihmeet.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

Turku vuonna 1400

Turku oli Suomen suurin ja vanhin kaupunki, ja koko alueen keskus. Turun seutu oli ollut tunnettu kauppapaikka jo pitkään, ja kun Tuomiokirkko eli koko Suomen ja Itämaan katedraali ja kirkollinen keskus oli vihitty käyttöön vuonna 1300, samoihin aikoihin kun sitä oli rakennettu, suunniteltiin ja rakennettiin myös Turun kaupunki ja sen neljä kaupunkimaista korttelia. Turku oli siis vuonna 1400 ollut noin sadan vuoden ajan hyvin suunniteltu ja silloisessa mielessä uudenaikainen kaupunki.

Kortteleita reunustivat pääkadut, ja niissä oli välikatuja, kapeilta kaduilta katsoen toisissaan kiinni olevia kivitaloja ja puutaloja, ja talojen väleissä sisäpihoja. Kaupunkimainen taajama-alue ulottui tuokiokirkon reunoilta Kaskenmäen juurelle, ja joen itäpuolella eli täl pual jokke Kerttulinmäen ja Vartiovuoren juurille. Tois pual jokke oli Aninkaisten kortteli, ja sen ulkolaidat Aninkaistenmäen rinteillä olivat kaupungin läntisimpiä laitamia.

Tuomiokirkon lisäksi keskeisiä paikkoja olivat Suurtori suunnilleen nykyisellä paikallaan ja sen reunalla raatihuone, satama-alue nykyisen Aboa Vetuksen edustan kohdilla, sekä Kaskenmäen juurella ja rinteessä sijainnut Pyhän Olavin dominikaaniluostari. Majapaikkoja matkan päällä oleville oli ainakin neljä, ja kaupungissa oli useita saunoja, osa yksityisiä, mutta yleisempiä myös. Ruotsin toiseksi suurimmalla kaupungilla oli omat kaupunkilait, kaupunginvaltuustoa vastaava pormestarin tai pormestarien johtama kaupunginraati.

Turussa asui pysyvästi arviolta 1500 ihmistä. Jokapäiväisiä kuultavia kieliä olivat suomi, ruotsi ja saksa, ja kirkoissa ja kappeleissa toki myös latina. Hyvä osa varakkaasta väestä puhui äidinkielenään saksaa tai ruotsia, muu väki suomea ja ruotsia.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Marika Räsänen, Reima Välimäki ja Marjo Kaartinen (toim.): Turun tuomiokirkon suojissa. Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa. Historia mirabilis 8, 2012.

Ilari Aallon keskiaikaan ja arkeologiaan keskittyvä blogi Mullan alla.

Markkinat keskiajalla

Keskiaikaisilla markkinoilla esitettävän teatterinäytelmän käsikirjoittaja FT Tom Linkinen kertoo, minkälaisia markkinatapahtumat olivat keskiajalla.

Turun keskikesän markkinat olivat vuoden kohokohta niin kaupankäynnin, sosiaalisten kohtaamisten kuin erilaisten pätkätöiden kannalta. Vakituisten asukkaiden lisäksi Turussa oli paljon vierailevia matkalaisia käymässä sekä läheltä että kauempaa.

Teitä pitkin koko maan tärkeimpien teiden risteyskohtaan tultiin idästä Viipurin linnasta saakka, Hämeen Härkätietä pitkin Hämeen pitkään asutuilta sydänmailta, ja tie toi myös pohjoisen suunnalta Satakunnasta. Turkuun tultiin kauempaa niitä pitkin, ja vähän lyhyemmän matkan päästä käytössä oli polkujakin. Kesällä helpoin tapa tulla Turkuun oli veneillä ja laivoilla, oli lähtöpaikka sitten Lieto tai Lyypekki.

Turulla oli oikeus käydä oma-aloitteisesti ulkomaankauppaa, ja kaupankäynti oli vilkasta erityisesti keskellä kesää, markkinoiden aikaan. Turusta lähti ja Turkuun saapui laivoja valtakunnan ruotsalaisten rantojen lisäksi erityisesti Itämeren saksankielisistä satamista, mutta joskus saattoi laiva tulla mukanaan myös hollantilaisia, englantilaisia, kenties venäjänkielisiäkin vieraita. Tärkeimpiä kauppakumppaneita olivat Tallinna, Danzig (nykyinen Gdansk) sekä Lyypekki.

Markkinoilla myytiin ja ostettiin päivittäistä syötävää ja juotavaa, kuivattua kalaa, viljaa, maltaita, leipää, voita, suolaa, hunajaa ja mehiläisvahaa, kynttilöitä, hajusteita, nahkoja, turkiksia, puuta ja puutavaraa, kankaita, vaatteita, jalkineita, erilaisia käsityötuotteita, viiniä ja mausteita, astioita, tiiliä… ja isompia ostoksia saattoivat olla elävät eläimet, aseet, hienommat vaatteet, sekä korut.

Markkinoiden aikaan monenlaiset kausityöläiset ja pätkätyöläiset saattoivat löytää töitä helpommin kuin muina aikoina vuodesta, kun markkinatorin lisäksi satamassa ja erilaisissa majapaikoissa riitti ihmisiä, monet kauppaamassa ja ostamassa erilaisia tuotteita ja kaikki he söivät ja joivat joka päivä ja tarvitsivat mitä ikinä matkalla oleva tarvitsikaan. Matkailusta seurasi Turussa työpaikkoja myös keskiajalla, varsinkin markkina-aikaan.

FT Tom Linkinen
Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän käsikirjoittaja

Helposti löytyvää hyvää lisälukemista suomeksi:

Ilari Aalto & Elina Heikala: Matkaopas keskiajan Suomeen. Atena kustannus 2015.

Katsaus Keskiaikaisten markkinoiden näytelmän taustoihin

Keskiajan tutkija ja Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija FT Reima Välimäki kertoo tapahtuman ohjelmallisesta osuudesta ja markkinanäytelmän taustoista kesällä 2017.

Illuusio keskiajasta, tutkija ja 180 000 kävijää

Noin 180 000 kävijää Keskiaikaisilla markkinoilla neljän päivän aikana! Jonkinlainen pyhä Jysäys taisi olla tapahtuman suojelija. Väkimäärä toki tuntui Vanhalla Suurtorilla, mutta siitä huolimatta tunnelma oli tänä vuonna jotenkin rauhallisempi ja iloisempi kuin aiempien vuosien tungospäivinä. Markkinarauha, jota torilla toivotettiin, säilyi erinomaisesti. Tapahtuman toteutus on onnistunut yli odotusten, mutta mikä lopulta on historian rooli tällaisessa suurtapahtumassa?

Lienee asiallista tehdä lukijalle tässä vaiheessa selväksi omat kytkökseni. Olen aikoinani ollut töissä tapahtuman tuotannossa ja sittemmin mukana järjestävän yhdistyksen Turun Suurtorin keskiaika ry:n hallituksessa, muun muassa historiallisena asiantuntijana. Sanalla sanoen, tapahtuma on minulle rakas ja tärkeä, ja tätä kirjoitusta voi lukea sitä vasten.

Silti koen jonkinlaista kaksoisroolia yhtäältä tapahtuman taustavoimana ja toisaalta historiantutkijana ja keskiaikakulttuurin kriittisenä tarkastelijana. Jouduin tänä vuonna pohtimaan vähän tarkemmin Keskiaikaisten markkinoiden ja historiantutkijan suhdetta, kun sitä kysyttiin Yle Turun haastattelussa (kooste on katseltavissa täällä)

Koska kysymystä ei voi tyhjentävästi kattaa nopeassa videohaastattelussa, halusin vielä kirjoittaa aiheesta.

Parhaiten historiaa elävöittävän tapahtuman suhdetta elävöitettävään menneisyyden, tässä tapauksessa keskiaika, kuvaa mielestäni:

  • halu saavuttaa tavoittamaton mennyt, erityisesti ”tavallisten ihmisten” elämä
  • ongelmallinen suhde tutkimustietoon, jolla on hyvin rajoitetut keinot vastata yksityiskohtaisiin, arkielämää koskeviin kysymyksiin, jotka elävöittäjiä kiinnostavat.
  • rajalliset materiaaliset resurssit illuusion luomiseen. Turun keskustaa on hankala muuttaa keskiaikaiseksi, ja yli 80 harrastajanäyttelijää puetaan keskiaika-asuihin resursseilla, jotka ovat lähempänä pienen kylän kesäteatteria kuin elokuvapuvustoa.
  • Tapahtuman oma perimätieto siitä, miten keskiajalla elettiin.
  • Yleiset mielikuvat ”vanhasta”. Lavasteissa puu maalataan harmaaksi tai jätetään siihen kuori päälle.
  • Toimijoiden moninaisuus. Keskiaikaa elävöittävät omistautuneet harrastajat, jotka käyttävät vuosia mahdollisimman tarkkojen replikoiden rakentamiseen ja joiden tietoa monista asioista voi syystä verrata tutkijan asiantuntemukseen. Yhtä lailla samassa tapahtumassa on markkinamyyjiä, joille kyseessä on vain yksi tilaisuus muiden joukossa myydä omia tuotteita, ja panostaminen aikakauden asuihin ja tunnelmaan ymmärrettävästi sen mukaista.
  • Erityisesti myyntituotteissa keskiaika hybridiajanjaksona, jossa renessanssipuvut, viikinkiornamentiikka ja juomasarvet elävät sulassa sovussa.

Näiden ainesta, muun muassa, keitetään soppa, jota tutkija jotenkin yrittää kommentoida.

Keskiaikaisten markkinoiden historiakuvaa voi kritisoida monella tapaa, esimerkiksi yllämainitusta sekasotkusta. Hyvällä syyllä voi ja pitää sanoa, että on mahdotonta luoda lähellekään autenttista rekonstruktiota toripäivästä Turussa vuonna 1504. Puhumattakaan perustavanlaatuisista historianfilosofista kysymyksistä koskien menneisyyden tavoitettavuutta (joihin ei tässä ole syytä mennä).

Miksi sitten edes pyrkiä ”autententtisuuteen”, raadittaa tuotteet ja pyytää tutkijalta kommentteja? Eräs vastaus on, että autenttisuus on päämäärä, jota ei voi koskaan saavuttaa. Kun on itse ommeltu vaate, voi kysyä, onko kangas kudottu keskiaikaisin menetelmin. Entä lanka? Mitenkäs lampaat on pidetty tai pellava kasvatettu?

Kuinka paljon tahansa resursseja onkaan käytettävissä, aina tulee seinä vastaa, joten kannattaa pyrkiä parhaaseen mahdolliseen kompromissiin historiallisen tarkkuuden ja kulloistenkin resurssien kanssa. Siihen Keskiaikaisten markkinoiden tuotanto parhaan kykynsä mukaan pyrkii, yrittäen samalla tehdä mahdollisimman laajalle kävijäjoukolle kiinnostavaa ja viihdyttävää kulttuuritapahtumaa.

Toinen syy on opetustehtävä. Yksi Keskiaikaisten markkinoiden ja sen taustayhdistyksen tavoitteista on jakaa tietoa keskiajasta. Tapahtuma väistämättä tuottaa mielikuvia keskiajan Turusta, myös ja ennen kaikkea niille kävijöille, jotka aikakauteen eivät muuten ole perehtyneet. Kyseessä on suuri mahdollisuus opettaa historiaa ohimennen hauskan kesätapahtuman kautta, mutta sen mukana tulee myös vastuu. Mahdollisuuksien mukaan on välitettävä tutkimukseen perustuvaa tietoa ja vähintään vältettävä tarpeetonta vääristelyä.

Tähän liittyy myös eettinen kysymys, joka mielestäni määrittää yleisestikin historian elävöittämisen suhdetta menneeseen. Pelkistetäänkö menneisyyden ihmiset pelkiksi karikatyyreiksi, hassunhauskoiksi anekdooteiksi ja hulluttelun välineiksi, jotka antavat luvan pieruhuumorille? Vai yritetäänkö todellisten tai kuviteltujen mutta mahdollisten tapahtumien kautta tuoda esille mahdollisimman monipuolisesti menneisyyden kohtaloita, myös vaikeita ja kipeitä tapahtumia?

Tämä on haaste erityisesti keskiaikatapahtumille, joissa menneisyyden elävöitys on pahimmillaan ollut naaman tuhrimista nokeen ja rivouksien huutelua. Tästä on Turussa tultu onneksi pitkä matka parempaan suuntaan. Onnistuessaan historiallinen teatteri (kuten elokuva, kirja tai peli) voi yllättää ja ilahduttaa, mutta viihdyttämisen ohessa myös herättää pohtimaan ja kyseenalaistamaan. Näin tehdessään se tekee kunniaa menneisyyden ihmisille, joiden elämäntarinoita käytetään fiktion tai elävöittämisen raaka-aineena.

Miten tutkijan sitten pitäisi olla mukana kaikessa tässä? Historiallisen asiantuntijan rooli on parhaimmillaan mahdollistava ja uusia näkökulmia tarjoava, ei yksityiskohdista nipottava (paitsi aiheesta, kuten nunnista keskellä markkinatoria). Keskiajan historiassa totuus usein on mielikuvitusta rikkaampi, ja tutkija kykenee suhteellisen pienellä vaivalla johdattamaan käsikirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä ja harrastajia sellaisten tarinoiden ääreen, jotka muuten jäisivät unohduksiin. Tämän jälkeen seuraa toinen tärkeä hyvän kommentaattorin piirre: kyky päästää irti ja antaa tekijöille vapaus tehdä. Kyse on kuitenkin myös hauskanpidosta, tulkinnasta ja taiteellisesta vapaudesta.

Erittäin ilahduttavaa on se, että myös puhtaasti tieteellinen ohjelmisto kiinnostaa. Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies (TUCEMEMS) järjesti Keskiaikaisilla markkinoilla kolmatta kertaa avoimen tieteellisen päiväseminaarin. Vanhan Raatihuoneen sali oli ääriään myöten täynnä kaiken ikäisiä, kiinnostuneita ja keskustelevia kuulijoita. Historiaa elävöittävä tapahtuma onnistuu johdattamaan myös tutkimustiedon äärelle.

FT Reima Välimäki
Keskiaikaisten markkinoiden historiallinen asiantuntija

Kirjoitus on julkaistu alun perin vuonna 2015 täällä.